spot_img
KotiUutisetNordea selvitti: Kulutusluottoja otetaan useimmiten pankeista

Nordea selvitti: Kulutusluottoja otetaan useimmiten pankeista

Kulutusluottoja ottaneista yli puolet on ottanut kulutusluottoa pankista, selviää Nordean teettämästä kyselytutkimuksesta. Muita yleisiä lähteitä olivat muut rahoituslaitokset, kuten ajoneuvorahoittajat, pikavipit ja kaupan korolliset osamaksut.

Suomalaiset ottavat erilaisia kulutusluottoja elämän yllättäviin menoihin. Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan uusi auto tai erilaiset remontit ovat yleisimpiä syitä kulutusluoton ottamiseen. Keskimääräinen jäljellä oleva velkamäärä kulutusluottoa ottaneilla oli noin 5000 euroa.

– Noin joka kolmas kyselyymme vastanneista oli ottanut kulutusluottoa viimeisen viiden vuoden aikana. Kulutusluottoja otetaan hyvin erilaisia määriä riippuen siitä, mihin niitä on tarkoitus käyttää. Vain joka kuudennella kulutusluottoa ottaneella oli luottoa jäljellä yli 10 000 euroa, Nordean henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Sara Mella kertoo.

Tuttu ja turvallinen pankki

Kyselyn vastauksista selvisi, että pankkia pidetään yleensä luotettavana, vakavaraisena ja vastuullisena kulutusluoton tarjoajana.

– Pankissa katsotaan asiakkaan asiointi aina kokonaisuutena. Päätöksiä ei tehdä yhden rahantarpeen perusteella. Me pankkina tunnemme omat asiakkaamme aina paremmin kuin muut toimijat markkinassa. Tästä syystä kulutusluoton ottaminen pankista on turvallisempaa ja edullisempaa, Mella sanoo.

– Lisäksi, jos mielestämme lainan hoitokyky on jo alentunut, me myös opastamme taloustaidoissa, Mella muistuttaa.

Kaikki toimijat valvonnan alle

Tällä hetkellä kaikki kulutusluottoja tarjoavat tahot eivät ole valvonnan alla. Valtaosa vastaajista (noin 80 %) koki, että pikavippiyritysten valvontaa tulisi lisätä nykyisestä.

– Kaikki kulutusluottoja tarjoavat tahot tulisi saada valvonnan alle. Erityisesti nuorten velkaantuminen on huolestuttava ilmiö ja toivomme, että kaikki luotonmyöntäjät toimisivat vastuullisesti samojen sääntöjen puitteissa, Mella toteaa.

– Kaksi kolmesta kyselyyn vastanneista piti positiivista luottorekisteriä hyvänä uudistuksena ja pankissa olemme samoilla linjoilla. On myös kuluttajan edun ja turvallisuuden mukaista, että kaikki asiakkaan ottamat luotot näkyisivät uuden luoton myöntäjälle, Mella jatkaa.

Kyselytutkimuksen Nordealle toteutti internetpaneelina Kantar TNS 31.5.-10.6.2019 välisenä aikana. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden. Kyselyyn vastasi 1070 18-79-vuotiasta suomalaista. Kyselyssä kulutusluotolla tarkoitettiin kertaluonteisia luottoja, kuten rahoitusyhtiöiden tarjoamia kulutusluottoja, osamaksullisia hankintoja ja pikavippejä. Asuntolainaa, opintolainaa ja luottokorttiluottoa ei määritelty kulutusluotoksi tässä kyselyssä.

Lähde: News Cision