Lähitapiola on ollut yksi suomalaisista tahoista, joka on tehnyt kyselytutkimuksia suomalaisten talousasioista, ja taloustuntemuksesta ja todennyt, että parantamisen varaa on.
Kuinka hyvin sinä tunnet oman taloutesi perusteet, ja oletko koskaan tehyt itsellesi selvitystä tuloistasi ja menoistasi, ja katsonut mitä oikeasti voisit tehdä paremmin tai kenties alkaa jopa sijoittaa sukanvarteen jotain tavoitetta ajatellen? Kuinka paljon sinä seuraat ajankohtaisia talousasioita, tai mitä suomalaisessa taloudessa yleensä tapahtuu?
Tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista säästää päämääräämättömästi, eli säästetään, mutta ilman varsinaista syytä.
Koska me säästämme, ja paljonko?
Nordealla esimerkiksi kerrotaan että keskimääräinen kuukausisäästäjä laittaa sivuun noin 300 euroa, ja suomalaiset säästävät tai sijoittavat keskimäärin 2000 euroa vuodessa, mutta jo 50 euron kuukausisummalla pääsee alkuun, eikä sitä ole pakko tehdä edes joka kuukausi, vaan silloin kuin rahaa on laittaa sivuun. Saman Nordean uutisen perusteella suomalaiset aloittavat säästämisen tai sijoittaminsen vasta 40. syntymäpäivänsä jälkeen ja aktiivisimmallaan ollaan 55-65 iässä.
Säästöön pahan päivän varalle
Mutta suomalaiset säästävät yllättävän paljon omalle pankkitililleen ja esimerkiksi marraskuussa 2019 suomalaisilla kotitalouksilla oli omilla tileillään talletuksia 9,2 % enemmän kuin 2018 syksyllä, peräti 99,6 miljardia euroa. Talletusten määrä kasvoi siis enemmän kuin esimerkiksi suomalaisten ottamat lainat. Mutta kuitenkin aina toitotetaan sitä, että me suomalaiset säästämme liian vähän. Meidän pitäisi säästää enemmän nimenomaan sen pahan päivän varalle. Takuusäätiö selvitti asiaa pari vuotta sitten, ja 41 % suomalaista ei varsinaisesti ole varautunut millään tavalla yllättäviin elämän menoihin. Kuinka paljon sitten pitäisi olla säästössä? Eri lähteissä on tietenkin annettu erilaisia summia, mutta yleensä puhutaan sellaista 1-3 kuukauden palkkatuloa vastaavasta säätömäärästä. Sen ei tarvitse olla käteisenä rahana tilillä. Se voi olla myös nopeasti rahaksi muutettavassa muodossa kuten rahastoissa ja osakkeissa. Oman rahan makuuttaminen pankkitilillä ei kuitenkaan ole kovin järkevää, vaan sen sijoittaminen muualle. Pankit ja sijoutuslaitokset tarjoavat monia eri riskitason sijoitusvaihtoehtoja ja todellisuudessa muutaman prosentin tuotto per vuosi on jo ihan ok lähtökohta, ei kannata lähteä välttämättä hakemaan kymmenien prosenttien tuottoja, jollei ole valmis ottamaan myös korkeiden tuotto-odotusten vastapuolta eli sijoitusten arvon laskua korkeamman riskitason vuoksi.
Esimerkiksi Pörssisäätiö kirjoittaa hyvin sijoitusten hajauttamisesta, ja vaikka kyseessä on pörssisäätiö ovat artikkelit ihan järkeviä lukea, vaikka itse sijoittaisi vain sen satasen kuukaudessa. Esimerkiksi tuo käsitys hajauttamisesta tarkoittaa sitä samaa kuin vanha sanonta, ettei kannata laittaa kaikkia munia samaan koriin. Hajauttamalla pienetkin sijoituksensa useampaan kohteeseen, varmistaa sen, että kaikille ei tule samalla kerralla arvon laskua. Esimerkiksi kuukausittainen rahastosijoittaminen taas tarjoaa automaattisesti ajallisen sijoittamisen eli ostaessa tasaisesti arvo-osuuksia, saa niitä välillä edullisesti ja välillä hieman enemmän maksaen, mutta kaiken kaikkiaan hinta pysyy odotuksien mukaisella tasolla.
Oman talouden perusteet
Jos sitten lähdet tarkistamaan omaa talouttasi, ole itsellesi rehellinen. Aloita siitä, kuinka paljon saat tahaa itsellesi nettona kuukaudessa. Muista että puhuttaessa bruttopalkasta, on siitä summasta vielä lähdössä verot pois, netto on se rahamäärä, jolla alat maksamaat asuntoasi, ruokaasi, ja elämäsi kuluja. Jos sinulla on esimerkiksi useampi pieni kulutusluotto, kannattaa heti aluksi tarkistaa olisiko järkevää hankkia niille yksi isompi luotto ja maksaa pienet pois ja maksaa jatkossa vain yhtä luottoa kuukaudessa? Loogisesti ainakin luottokulut per kuukausi pienenevät ja saatat saada sille isommalle ja uudelle luotolle paremman korkoprosentin kuin mitä niillä vanhoilla on – mutta laske tarkasti ja valitse sellainen yhdistelmäluotto, joka oikeasti tuo sinulle säästöjä kuukausi kuluihin.
Kun lasket oman elämäsi budjettia, laita myös syömisesi , sosiaalisen elämäsi kulut ja harrastekulut mahdollisimman realistisesti, ainoastaan siten saat oikean kuvan omasta taloudellisesta tilanteestasi. Jos sitten lopputuloksena on positiivinen tulos, eli tulosi ovat suuremmat kuin kuukausittaiset menosi, on sinulla kenties varaa laittaa myös säästöihin. Jos taasen laskelma näyttää, että tulosi eivät kata kuluja ja joudut kokoajan ottamaan lisää lainaa ja luottoja, on aika tasapainoittaa omaa taloutta – tässä vaiheessa voi olla hyvä myös kysyä apua joko pankilta tai paikalliselta velkaneuvojalta. Suomessa finanssiala on laskenut ja tilastoista selvittänyt, että varsinkin nuorilla suomalaisilla perheillä olisi huolestuttavan paljon luottoja, tarkista oma tilanteesi, ennen kuin se on liian huono. On myös lohdullista huomata, jos oman talouden tila onkin hyvä!