spot_img
KotiUutisetDanske Bank: Rahoitusalan osakkeet näyttävät nyt houkuttelevilta

Danske Bank: Rahoitusalan osakkeet näyttävät nyt houkuttelevilta

Vaikka koronaviruksen pelko aiheuttaa yhä hermostuneisuutta osakemarkkinoilla, säilytämme näkemyksessämme ylipainon osakkeissa. Olemme kuitenkin tehneet pieniä muutoksia toimialakohtaisissa sijoitussuosituksissamme.

Rahoitussektori on ollut yksi pahimmin koronakriisistä kärsineistä aloista, ja vain energiasektori on kehittynyt sitä huonommin. Matalat korot ja talousongelmissa olevat asiakkaat ovat vaarallinen yhdistelmä, mutta nyt alalla on edessä käänne. Näin arvioi Danske Bank, joka odottaa rahoitusalan osakkeiden menestyvän lähitulevaisuudessa paremmin kuin markkinat yleensä. Sen vuoksi toimialan painotus nostetaan neutraalista ylipainoon.

Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipellon mukaan tähän on useita syitä.

”Arviomme mukaan rahoitusalan osakkeista on tullut liian halpoja siihen nähden, että odotamme yhä maailmantalouden avautuvan ja elpyvän asteittain tämän vuoden aikana. Lisäksi alalla on nyt alettu jälleen puhua osingoista ja osakkeiden takaisinostoista, jotka ovat olleet jonkin aikaa tauolla koronakriisin vuoksi, ja juuri ne ovat perinteisesti kuuluneet toimialan houkutteleviin ominaisuuksiin”, Kivipelto sanoo.

Kivipelto ennustaa myös korkokäyrän jyrkentyvän hiukan – eli lyhyiden ja pitkien korkojen välisen eron kasvavan – talouden elpyessä, mikä vaikuttaisi myönteisesti pankkien tuottomahdollisuuksiin.

Toisen syklisen toimialan painotus laskee

Rahoitusala on perinteinen syklinen toimiala, joka tyypillisesti menestyy parhaiten talouden nousukausina ja vastaavasti kärsii pahoin kriiseistä. Sen vuoksi se on sijoittajille yksi riskialtteimmista toimialoista.

”Emme halua tällä hetkellä lisätä sijoitusstrategiamme kokonaisriskiä, joten tasapainon säilyttämiseksi olemme laskeneet toisen syklisen sektorin, eli kulutustuotteiden, painotuksen ylipainosta neutraaliin painoon”, Kaisa Kivipelto sanoo.

Kivipellon mukaan se johtuu muun muassa siitä, että osa kulutustuoteyhtiöiden osakekursseista on noussut talouden tähänastisiin kehitysaskeliin verrattuna todella paljon viime kuukausina.

Osakkeet yhä maltillisessa ylipainossa

Danske Bank ylipainottaa yhä osakkeita hiukan, eli niiden osuus salkuissa on jonkin verran pitkän aikavälin tavoitetta suurempi.

”Ylipainotuksemme kertoo siitä, että odotamme yhä talouskasvun palaavan asteittain entiselle tasolleen tämän vuoden aikana, ja vaikka osakekursseihin on viime kuukausien nousun vuoksi jo leivottu sisään paljon positiivisia odotuksia, näemme osakkeissa yhä tiettyjä nousumahdollisuuksia. Pidämme osakkeet vain maltillisessa ylipainossa, koska haluamme yhä saada lisävarmistusta maailmantalouden elpymisestä ja talouksien kyvystä kestää koronaviruksen mahdollinen toinen aalto”, Kivipelto sanoo.

Uusia kurssilaskuja koronan vuoksi

Epidemian uuteen leviämiseen liittyvä pelko on kuluneen viikon aikana laukaissut uusia kurssilaskuja osakemarkkinoilla. Yhdysvaltojen tiedot ovat aiheuttaneet pettymyksen, sillä ne osoittavat tartuntamäärien kasvun kiihtyvän useissa osavaltioissa, ja viime päivinä kiinalaiset ovat löytäneet ryppään uusia tartuntoja Pekingistä.

”Se on vahvistanut pelkoa koronaviruksen toisen aallon tulemisesta, mutta uskomme viranomaisten ja kansalaisten oppineen paljon ensimmäisestä aallosta, joten mahdollista toista aaltoa pystytään hallitsemaan paremmin. Sen ansiosta yhteiskuntia ei tarvitse sulkea jälleen täysin, ja lisäksi koronavirusrokotteen löytäminen on nyt lähempänä. Rahoitusmarkkinat reagoivat kuitenkin epäilemättä yhä hyvin herkästi viruspandemian kehitykseen, ja se on riski, joka sijoittajien kannattaa luonnollisesti pitää mielessä”, Kaisa Kivipelto toteaa.

Lähde: STT Info