spot_img
KotiUutisetEdellytykset asuntokaupan vilkastumiselle ovat yhä olemassa

Edellytykset asuntokaupan vilkastumiselle ovat yhä olemassa

Asuntomarkkinoillamme ei ole näköpiirissä suuria muutoksia – suuntaan tai toiseen. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana käytettyjen asuntojen kauppa on hiipunut vuodentakaisesta 2,9 prosenttia. Sp-Kodissa kauppamäärät ovat kevään aikana kääntyneet hienoiseen nousuun. Pelot globaalin talouden taantumasta eivät ole välittömästi toteutumassa. Vaikka talouskasvu hidastuu, on moni talouden uhkakuvista lieventynyt ja kuluttajien luottamus talouteen säilynyt suhteellisen vahvana.

– Vaikuttaa siltä, että riskit maailman taloutta uhkaavasta taantumasta ovat viime viikkoina vähentyneet. Kasvu hidastuu, se on selvä, mutta äkkijarrutusta ei ole näköpiirissä. Perusedellytykset asuntokaupalle ovat edelleen hyvällä mallilla, sanoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala.

– Vuoden ensimmäistä kvartaalia voi pitää hieman odotettua myönteisempänä. Kiinan tilanne on ennustettua positiivisempi ja vakautumassa elvyttävän politiikan seurauksena. Myös USA:n ja Kiinan kauppasodassa on nähtävissä liennytyksen merkkejä, ja onhan sopimuksettoman Brexitinkin todennäköisyys nyt selvästi pienentynyt, toteaa Vesala.

– Loppuvuodesta oltiin myös aika varmoja, että Euroopan keskuspankki aloittaa koronnostot heti kesän jälkeen tulevana syksynä, mutta nyt jo tiedetään, ettei ennustettuja koronnostoja tulla toteuttamaan. Korot pysyvät matalalla vielä pitkään, ja näin ollen huolet rahapolitiikan osalta ovat vähentyneet, Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen jatkaa.

Uuden hallituksen aluepoliittiset päätökset vaikuttavat asuntomarkkinoihin

– Uskon, että kevään eduskuntavaaleillakin oli oma vaikutuksensa asuntomarkkinoihin. Nyt vaalit on käyty ja yleinen markkinajännitys helpottanut, Jukka Rantanen sanoo.

– Mitä nopeammin maa saa uuden hallituksen, sen parempi. Uskomme, että tulevana hallituskautena tehdään päätöksiä koskien varainsiirtoveron yhdenmukaistamista kiinteistö- ja asunto-osakekaupassa ja asuntolainan korkojen verovähennysoikeutta, toteaa Rantanen.

– Asuntomarkkinoihin vaikuttavat näiden lisäksi myös tulevat energiaveroratkaisut, yksityisautoiluun liittyvät verotuspäätökset sekä mahdollisten tietullien ja -maksujen käyttöönotto Helsingissä. Hallitus voi politiikallaan voimistaa polarisaatiota ja sen vaikutuksia entisestään sekä jarruttaa asuntokauppaa – tai päin vastoin elvyttää markkinoita esimerkiksi parantamalla julkisia kulkuyhteyksiä ja työn perässä liikkumisen, muuton ja etätyön edellytyksiä, pohtii Rantanen.

Asuntokaupan uudelle elpymiselle on mahdollisuuksia

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että taantuman sijaan selviämme suhdannekuopalla. Kasvun hidastumisesta huolimatta työllisyyden odotetaan pysyvän hyvänä ja jopa kohenevan. Ja kun kuluttajabarometrin mukaan kotitalouksien asunnonostoaikeet ovat trendinomaisesti hienokseltaan elpymässä, eikä korkotasoon ole odotettavissa nousua, asuntokaupan vilkastuminen on mahdollista, Vesala pohtii. – Toki uudiskohteita on valmistunut ja valmistumassa todella paljon. Niiden sulattelu vie asuntomarkkinoilta paljon energiaa, mikä voi jatkossakin vaikuttaa alentavasti myös käytettyjen asuntojen kauppamääriin.

– Kotitalouksien kannalta sillä ei ole niin suurta merkitystä, kasvaako talous vuodessa yksi, kaksi vai kolme prosenttia. Tärkeintä on, että työllisyysnäkymä säilyy hyvänä ja oman työpaikan säilymiseen voi luottaa, korostaa Jukka Rantanen.

– Tulevaisuuden ennustaminen on yhä haasteellisempaa tässä nopeasti muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa. Myös asuntomarkkinamme elää jatkuvassa muutoksessa ja reagoi yhä herkemmin sekä kansallisiin että globaaleihin taloudellisiin ja poliittisiin riskeihin ja muutoksiin, hän toteaa lopuksi.

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva, franchising-pohjalta toimiva ja aidosti paikallinen kiinteistövälitysketju joka palvelee asiakkaita yli 60 toimipisteessä eri puolilla Suomessa.www.spkoti.fi

Share

Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti