spot_img
KotiUutisetMiten aloittaa kryptovaluuttoihin sijoittaminen? - Parhaat vinkit kryptosijoittamisen aloittamiseen

Miten aloittaa kryptovaluuttoihin sijoittaminen? – Parhaat vinkit kryptosijoittamisen aloittamiseen

Kryptovaluutat ovat valuuttaa, jotka ovat rakennettu lohkoketjuteknologiaa hyödyntämällä. Niiden nimitys tulee valuutan ja salauksen eli kryptauksen yhdistelmästä. Niiden parissa hyödynnetään todella vaikeaa matikkaa, jolla turvataan se, ettei ulkopuolisilla ole pääsyä niihin.

Näiden kryptovaluuttojen rooli on viimeisten vuosien aikana kasvanut maailmassa hurjaa vauhtia. Niistä on tullut hyvin yleisiä etenkin sijoitusmaailmassa, koska niihin sisältyy todella suuri tuottopotentiaali, vaikkakin mukaan mahtuu myös paljon riskiä.

Kryptovaluutat yleistyvät maksutapojen valikoimissa

Sen lisäksi, että kryptovaluutat yleistyvät sijoitusmaailmassa, on niitä alettu näkemään paljon myös maksutapojen joukossa – ihan kuten monia muitakin desentralisoituja maksuvaihtoehtoja. Esimerkiksi autoja on tänä päivänä mahdollista ostaa kryptovaluutoilla. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Tesla, joiden ostamisen Elon Musk mahdollisti Bitcoinien avulla.

Myöskin kalliita kelloja ja koruja saa ostettua Bitcoinilla. Muun muassa Rolexin ja Patek Philippen ostaminen hoituu BitDialsin parissa kryptovaluutoilla.

Kryptot ja muutkin maksutavat ovat tulleet kovaan käyttöön myös kasino- ja vedonlyöntimaailmassa. Esimerkiksi William Hill mahdollistaa rahansiirrot Paysafecardin avulla. Tämän ansiosta kasinopelit ja pitkäveto saadaan rullaamaan ilman, että käyttäjän tarvitsee tukeutua kolmanteen osapuoleen rahansiirtojen – ja sitä kautta pelaamisen – onnistumiseksi.

Top 4 parhaimmat vinkit kryptosijoittamisen aloittamiseen

1) Valitse luotettava kaupankäyntialusta

Ennen kryptojen hankkimista on tärkeä löytää hyvämaineiset ja turvalliset kaupankäyntialustat. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, mistä ostat kryptosi ja miten käyt kauppaa. Ei siis kannata etsiä vain parhaimpia diilejä, vaan kannattaa valita alusta, jolla on paras maine.

Kun maksu lähtee, ei siitä voi enää mitenkään saada hyvitystä. On siis kaiken huolen ja vaivan arvoista etsiä luotettava alusta, kuten Coinbase.

2) Valitse simppeli strategia

Ei kannata hypätä suoraan somesta löytyviin monimutkaisiin strategioihin, vaan kannattaa valita strategia, joka sopii parhaiten omaan tilanteeseen. Kannattaa muistaa, ettei ole olemassa varmaa strategiaa, joka toisi aina voitot kotiin. 

Kryptovaluuttojenkin kanssa on suotavaa hajauttaa ja sijoittaa pitkäjänteisesti. Se on tylsää, mutta sillä tuottoa tulee kaikkein varmimmin.

3) Luo portfolio

Vaikka Bitcoiniin sijoittaminen on järkevää, ei kannata tuudittautua vain yhteen kryptoon. Kaikkia munia ei saa laittaa samaan koriin! Riskien vähentämiseksi on hyvä tasapainottaa omia sijoituksia useiden eri valuuttojen välille. 

4) Ole kärsivällinen

Markkinoilla voi tulla todella paljon heilahtelua suuntaan ja toiseen, mutta siitä ei kannata hetkahtaa. Sen sijaan on hyvä pysyä omassa strategiassa ja nauttia prosessista. Muista, että kyseessä on maratooni, ei sprintti!

Mitä välttää kryptosijoituksia tehdessä?

  • Ostaminen vain siksi, että hinta on alhainen – Alhaiset hinnat eivät aina tarkoita alennusmyyntiä, vaan joskus niille on ihan oikea syy. Kannattaa esimerkiksi välttää sellaisia kryptoja, joihin muut eivät enää sijoita, tai jotka ovat hylätty kehittäjän toimesta.
  • Kaiken likoon laittaminen – Kaikkia rahoja ei missään tapauksessa kuulu sijoittaa, koska se on vain nopea tapa kaikkien rahojen menettämiseen. Parempi idea olisi laittaa vain pieni osa sijoituspääomastasi – kuten 5 % – kryptoihin ja pitää aina jossakin sellaista rahaa säästössä, mitä ei ole sijoittamassa.
  • Ajatella, että kryptosijoittaminen toisi ”helppoa rahaa” – Ei ole olemassa helppoa rahaa, kun puhutaan sijoittamisesta ja kaupankäymisestä. Olipa kyseessä mikä hyödyke tahansa, niin tuotot eivät ole ikinä 100-prosenttisen varmoja.
  • Salasanan unohtaminen – Mitä ikinä teetkään, älä koskaan unohda digitaalisen lompakon salasanaasi. Jos unohdat salasanan ja kirjoitat sen liian monta kertaa väärin, voi kryptolompakkosi tuhoutua ja sen jälkeen sijoitukset katoavat tuhka tuuleen.

Verojen maksamatta jättäminen – Kannattaa muistaa, että kryptosijoituksista saadut tulot ovat veronalaisia, ja niistä kuuluu tehdä veroilmoitus