spot_img
KotiUutisetKokeile näitä epätavallisia keinoja sijoittaa rahaa

Kokeile näitä epätavallisia keinoja sijoittaa rahaa

Nykyaikana sijoituksesta puhutaan paljon. Sitä suositellaan aloitettavaksi mahdollisimman nuorena, jotta vanhempana ehtii sitten nauttia sen hedelmistä. Kyseinen näkymä on ihanteellisin tapa sijoittaa, etenkin jos tietää sen tuovan taatusti voittoa. Nuorten aikuisten elämäntilanne voi kuitenkin olla haastava sijoittamisen kannalta.

Opiskelu, mahdollinen työskentely, huoli tulevaisuudesta ja urasta voivat viedä suurimman osan päivittäisestä energiasta, jolloin säästäminen tai sijoittaminen eivät nouse tärkeämpien asioiden listalle ollenkaan. Monesti sijoittamiseen on vielä liitetty se käsitys, että siihen vaaditaan kunnon pääomaa – se ei ole kuitenkaan totta.

Kaikista nuorista ei voi tulla asuntosijoittajia, mutta on olemassa muita sijoituskeinoja, jotka voidaan aloittaa pienilläkin summilla. Toinen sijoittamiseen liitetty harhakäsitys on esimerkiksi pörssisijoittamisen vaikeus ja että se vaatii päivittäistä seurantaa. Kuvat useita monitoreita seuraavista pörssimeklareista ovat vain yksi osa pörssisijoittamista, mutta harvoin tilanne on sama kotoaan sijoittavien kanssa.

Tee rohkea päätös ja aloita sijoittaminen

Vaikein päätös sijoittamisessa on ihka ensimmäisen päätöksen tekeminen eli sijoittamisen aloituspäätöksen. Sijoittaminen vaatii kuitenkin tiettyä mielentilaa ja elämäntyyliä, koska tietty prosenttiosuus tuloista tulisi laittaa sivuun sijoitusmielessä. Tällöin voit joutua tinkimään viikoittaisista ravintolaruokailuista tai aamuisesta noutokahvistasti, mutta suuria muutoksia harvoin tarvitsee tehdä.

Tosin on nähty tapauksia, jossa on myyty auto, asunto ja kaikki suurempi omaisuus, josta saatu tuotto on sitten sijoitettu eteenpäin esimerkiksi osakkeisiin. Jokainen tekee riskianalyysin itse, mutta aloittelijan on varmempi aloittaa pienistä summista ja kasvattaa pottia tulosten myötä.

Asiantuntijoiden mukaan ihanteellisin tulojen jako tulisi olla seuraavanlainen:

  • 50 prosenttia tuloista tulisi varata vuokraan, talouslaskuihin ja muihin välttämättömiin kohteisiin, kuten myös liikkumisesta aiheutuviin kuluihin.
  • 30 prosenttia taasen tulisi sijoittaa viihteeseen ja kaikkeen ylimääräiseen, kuten elokuviin, ulkona syömiseen, vaatteisiin ja niin edelleen.
  • Loput tuloista eli 20 % olisi sitten sijoitettavaa rahaa.

Luonnollisesti kaikille kyseinen jakaminen ei ole mahdollista, johtuen esimerkiksi tulojen vähäisyydestä. Tällöin voi olla kyse siitä, ettei vielä ole otollinen hetki aloittaa sijoittaminen tai voit myös alkaa siirtämään sen verran rahaa sivuun kuin sillä hetkellä on mahdollista. Jopa 50 eurolla kuussa voi saada aikaan hyvän pääomapotin myöhemmäksi.

Valitse itseäsi kiinnostava sijoitusala

Pörssisijoittamista helpottaa se, että valitset kohteeksi sellaisen alan, joka itseäsi kiinnostaa ja jota seuraat aktiivisesti. Nykyään pörssiin listautuneita yrityksiä löytyykin lähes jokaiselta alalta, jopa massasta poikkeavistakin aloista. Luonnollisesti alan pitää olla kasvusuunnassa, jotta sijoituksestasi muodostuisi järkevä.

Chris Liverani on Unsplash

Yksi erikoisemmista aloista on peliala. Varsinkin rahapelaaminen on menestynyt erinomaisesti viimeisten vuosien aikana ja myös siltäkin löytyy useita pörssiin sijoittuneita yrityksiä sekä konserneja. Tällä tavoin voit yhdistää harrastuksesi ja sijoittamisen mielekkäällä tavalla.

Rahapelialan kasvua siivittää alan innovaatiot. Niitä ovat esimerkiksi uudet peliominaisuudet ja nettikasinoiden omat menestyksekkäät uudistukset, joista tunnetuin viime vuosina on ollut pikakasinot. Etenkin pikakasinoiden poikkeuksellisen nopeat kotiutukset on tehnyt niistä asiakkaiden keskuudessa suosittujen ja se on myös peilautunut kasinoiden liikevaihdon kasvuun.

Erikoisempia aloja etsiessä joudut kuitenkin siirtämään katseesi ulkomaisiin pörsseihin, koska Helsingin pörssi on tässä suhteessa rajallinen. Varsinkin naapurimaa Ruotsin Tukholman pörssi sekä Lontoon pörssi ovat rahapelialan kannalta parhaita kohteita, mutta joudut ensin opiskelemaan hieman sitä, miten voit siirtää ja sijoittaa ulkomailla. Se on kuitenkin hyvin yksinkertaista.

Sijoita pieniin kasvuyrityksiin tai rahastoihin

Pörssisijoittamisen avain on analyysi riskeistä ja etenkin siitä, kuinka paljon olet valmis menettämään mahdollisessa osakkeen arvon romahduksessa tai konkurssissa. Ilman tietyn suuruista riskinottoa et voi kuitenkaan kerätä merkittäviä voittoja.

Jos kuitenkin löysit jo itseäsi kiinnostavan alan, tunnet sen nykytilanteen ja tulevaisuuden näkymät hyvin, voit riskeerata enemmän ja sijoittaa alalla toimiviin pieniin kasvuyrityksiin.

Kasvuyritys tarkoittaa sitä, että yritys on vasta aloittelemassa toimintaansa ja on ankarasti velkaantunut, mutta sen tulevaisuus voi olla kirkas, kunhan sen tuote vain menestyy markkinoilla.

Menestyksen myötä on yhtä lailla mahdollista, että isommat alan toimijat ostavat sen ja tällä tavoin yrityksen arvo nousee merkittävästi. Rahastot taasen ovat tämän täysi vastakohta. Löytämällä luotettavan, avoimesti toimivan ja taustaltaan hyvän osakerahaston, voit sijoittaa siihen koko pääomasi ja olla miettimättä sen jälkeen mahdollisia riskejä tai pörssiheilahteluja.

Rahastoa johtavat tekevät kaikki sijoituspäätökset puolestasi, lukevat raportteja ja tekevät uusia ostoksia. Rahastot antavat täten mielenrauhan useammaksi vuodeksi, ja voit parhaimmassa tapauksessa saada pääomallesi keskiarvoa parempaa vuosituottoa.

Sijoita arvometalleihin

Tässä kohtaa arvometalli ei tarkoita kuitenkaan kultaa. Kulta on se yleisin ja tunnetuin arvometalli, mutta monesti sen hinnanvaihtelut eivät tee kenestäkään rikasta kovin lyhyellä aikavälillä. Kulta on kuitenkin varma sijoituskohde eli sen arvonvaihtelu ei köyhdytä koskaan. Se pitää pintansa myös inflaation ja maailmantalouden kriisien aikana.

Talouskriisejä voidaankin nähdä säännöllisin väliajoin niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, jotka monesti ovat suurimpia maailmankauppaan ja -talouteen vaikuttavia alueita. Jos budjettisi on kuitenkin pieni ja etsit halvempaa sijoituskohdetta niin mieti esimerkiksi platinaa, kuparia tai hopeaa.

William Iven on Unsplash

Niistä etenkin hopealla ja platinalla voi olla suurempi arvonvaihtelu kuin kullalla, joten voit helposti kerätä suuremman voiton sijoituksellesi lyhyemmässä ajassa. Platina on kuitenkin kultaa arvokkaampi sijoituskohde, joskin sen tuotto voi olla kultaa huomattavasti parempi. Sitä nimittäin käytetään usealla teollisuuden alalla, joten sen kysyntää on jatkuvasti. Voit ostaa kaikkia arvometalleja suoraan netin välityksellä ja niiden myyminen on tarvittaessa helppoa.

Oletko ajatellut keräilyesineiden ostomyyntiä?

Vuosien saatossa helpoin tapa ansaita rahaa voitokkaasti on ostaa halvalla ja myydä kalliimmalla. Suomessa kyseistä toimenpidettä voidaan tehdä keräilyesineillä. Suomessa on markkinoita tietyn merkkisille arvoesineille aina, ja samalla niiden arvokin kasvaa vuosien edetessä.

Jo hyvin nuorena voit siis aloittaa keräilyesineiden oston ja myyt ne myöhemmin, kun niiden kysyntä ja arvo ovat korkeimmillaan. Siinä voi kuitenkin kestää pitkäänkin, joten sillä välin tehtävänäsi on säilyttää ne mahdollisimman siististi ja vahingoittumatta. Riskinä tällöinkin on mahdolliset varkaudet, rikkoutumiset, tulipalot ja katoamiset.

Keräilyesineet voivat olla myös vaatteita, laukkuja tai kenkiä, mutta tällöinkin niiden säilyttäminen ja huolto täytyy tehdä oikeaoppisesti. Se voi jossain tapauksessa merkitä myös lisäkuluja, kuten erillisen varaston vuokraamista ja laadukkaiden hoitoaineiden ostoa.

Tärkeintä kuitenkin minkä tahansa esineen tai vaatteen ostomyynnissä on tehdä voittoa heti ostotilanteessa, jolloin mahdollinen voitto myydessä vain kasvaa. Keräilyesineitä voidaan niin ikään myydä helposti netissä tai jopa sosiaalisessa mediassa, joista on muodostunut melkoisia keräilijöiden taivaita. Samalla tavoin voit itsekin tehdä löytöjä kyseisten kanavien kautta tai kiertelemällä antiikkikauppoja sekä penkomalla sukulaisten nurkkia.

Sijoittamisessa luottamus omiin päätöksiin on tärkeää

Sijoittaminen on monelta osin henkistä taistelua itsensä kanssa. Etenkin pörssiosakkeiden kanssa nousut ja laskut ovat arkisia asioita, joita tulee vain sietää. Mitä paremmin pystyt henkisesti asennoitumaan jopa pidempiaikaisiin arvonlaskuihin, sitä paremman tuoton voit myöhemmin saada.

Monesti kuitenkin ihmismieli menee sekaisin ja aloitat helposti tekemään paniikkimyyntiä sinä hetkenä, kuin osakkeen arvo laskee kipurajan alle. Jos olet kuitenkin valinnut mielestäsi taustoiltaan vahvan yrityksen, jonka talous on veloista huolimatta vakaa, tällöin paniikkimyyntiin ei ole tarvetta. Osakkeet voivat nimittäin reagoida alan yleisiin tuuliin, mutta monesti sieltä noustaan taas yhä korkeammalle.

Tässä kohtaan on hyvä muistaa myös se, että tänä päivänä vain hyvin harva pörssiyritys menee konkurssiin – edes niiden syvempien kriisien aikana. Luota siis omiin valintoihisi, vaikka se olisikin riskialtista. Älä kuitenkaan perusta valintojasi pelkästään uskomuksiin ja toiveisiin, vaan lue raportteja ja yrityksen taustatietoja kriittisesti, jotta osaat tehdä siitä oikeanlaisen analyysin.