spot_img
KotiUutisetSisällä elävä luolaihmisemme

Sisällä elävä luolaihmisemme

Artikkeli julkaistu alunperin: https://www.ykkoslohja.fi/sisalla-elava-luolaihmisemme/

Laitoin sanan ”säästäminen” hakukoneeseen. Amerikkalainen teknojätti Google suolsi 0,37 sekunnissa 629.000 hakusanaani vastaavaa osumaa. Tietoa on saatavilla paljon. Hakutuloksista välittyvä pääviesti on selkeä: aloita säästäminen – se on helppoa. Totta; isoin päätös on aloittaa ja sen voi tehdä vaivattomasti,   vaikka omalta kotisohvalta. Lähes rajattoman tiedon maailmassa päätöksenteon tulisi olla vaivatonta. Mikä meitä lopulta jarruttaa?

Kulutetaan sitten myöhemmin

Säästämisessä on kysymys kulutuksen lykkäämisestä, osa käytettävistä olevista tuloista siirretään patjan alle pahan päivän varalle. Varmasti järkevää, mutta käytännössä kamalan vaikeaa. Kehomme sisään on rakennettu viesti ”Tyydytä tarpeeni nyt!”. Ihmisen kehitystä tarkasteltaessa olemme vasta lyhyen ajanjakson eläneet yltäkylläisyydessä. Aistimme ovat edelleen virittäytyneet luolaihmisen aikakauteen, jolloin esimerkiksi ravintoa oli niukasti eikä sitä voinut säilöä. Tällöin hedelmällisen viikunapuun kohdatessa, oli luonnon tarjoamista antimista nautittava häpeilemättä ja mahdollisimman paljon yhdeltä seisomalta. Huomisesta ei ollut varmuutta, eikä vastaavanlaisesta onnenkantamoisesta ollut lähitulevaisuudessa takeita.

Kulutuskäyttäytymisemme on muuttunut historian saatossa. Käytämme nykyään enenevässä määrin niin sanottuja aineettomia hyödykkeitä (palveluita) ja viikunatkin nautitaan pääsääntöisesti sinihomejuuston kera. Pohjimmiltaan mielemme edelleen resonoi tasangon taajuuksilla. Mikäli on mahdollista tyydyttää tarpeet nyt, tartumme helposti tilaisuuteen. Huomisestahan ei ole edelleenkään varmuutta, eikä käärinliinoissa ole taskuja.

Matalan kynnyksen säästäminen

Selkeän päämäärän tai tavoitteen asettaminen madaltaa kynnystä tehdä päätös säästämisestä. Se on ikään kuin lupaus mielellemme, että kyllä me vielä nautimme, mutta hieman myöhemmin. Samalla päämäärä auttaa pysymään laaditussa suunnitelmassa, kun sijoitusmarkkinoilla osakekurssit heiluvat. Käänny rohkeasti pankkimme asiantuntijan puoleen ja konkretisoi itsellesi selkeästi miksi säästät.

Tutustu meihin: www.saastopankki.fi/lusp Ajanvaraukset: www.saastopankki.fi/varaa-aika

Sijoituspäällikkö Ilkka Kauppinen Länsi-Uudenmaan Säästöpankki