spot_img
KotiUutisetVastinetta säästämiselle - kolme riskisijoituskohdetta

Vastinetta säästämiselle – kolme riskisijoituskohdetta

Säästäminen on tärkeätä, silloin kun tulee vaikeat ajat, ovat omat säästöt tarpeen, varsinkis jos lomautus tai työttömyys iskee. Säästöjen avulla on mahdollista sopeuttaa omaa taloutta vastaamaan uusi tilanne. Mutta meissä useissa on myös se peluriluonne. Me haluamme ja haemme myös riskejä ja jännitystä. Säästäminen ei tarjoa näitä, joten nyt otetaan katsaus ”on the dark” side, joka siis ei ole sen pahempi, mutta tästä eteenpäin ”sijoittajan” täytyy edetä entistä varovaisemmin, tai ainakin tiedostaen.

Riskisijoittamisessa on lähdettävä ajatuksesta, että kaikki rahat mitä on laittamassa eteenpäin, voivat mennä nollille. Elämän on kuitenkin jatkettava, eli älä tee mitää näistä, jos et ole valmistautunut jopa menettämään rahasi,

Miljoonia senteillä

Nykyajan parhaat nettikasinot tarjoavat automaattipelejä, jotka parhaimmillaan ovat maksaneet jättipotteja, jotka ovat kasvaneet kevyesti yli kymmenen miljoonan euron. On automaattipeleisssä voitettu lähes 18 miljoonaa euroakin, mutta näissä peleissä pitää muistaa muutama perusasia. Automaattipelien jokainen kierros on täysin 100% sattumanvarainen ja pelaat vaikka miljoona kierrosta, et osaa pelata yhtään sen paremmin kuin mitä pelasit aivan ensimmäisellä kierroksella. Automaattipeleissä keskimäärin häviää jokaisella pelikierroksella laskennallisen 3-8%, joka lasketaan pelien palautusprosenteista. Eli se, että joku voittaa miljoonia, tarkoittaa, että toiset ovat hävineet sen summan ja vähän päälle.

Nettikasinopelaamista ei pidä pelata rahanansainta keinona, mutta se menee hyvänä viihteenä ja jännityksenä, jota voi pelata vaikka vain senttien panoksilla, joilla niilläkin on voitettu miljoonia.

Satoja tuhansia oppimisen kautta

Yksi riskiammatti on urheiluvedonlyönti, jota voi alkaa harrastaa pienestä, mutta omien tilastojen, todennäköisyyslaskelmien oppimisen ja lajitiedon sekä verkostojen kehittyessä voi siirtyä jopa ammattilaiseksi.

Urheiluvedonlyönnissä yksi tärkeä näkökulma on hallita pelitilejä useammalla operaattorilla, sillä kertoimet vaihtelevat paljon kohteesta toiseen eri operaattoreiden välillä. Varsinkin MM- ja EM-kilpailuissa kotimaan joukkueet saavat joskus turhankin pieniä tai isoja kertoimia, verrattuna naapuri maasta katsoen. Eli välillä suomalaisen kannattaakin pelata eurooppalaisien operaattoreiden vetokohteita, ja joskus kotimaisen Veikkauksen kohdekertoimet ovat parhaita. Kertoimissa voi olla selkeitä, useamman kymmenen prosentin heittoja ja ammattipelurille juuri niiden ylikertoimien löytämisessä piilee tuloksen salaisuu. Ja välillä voi sitten osua oikein jättipottiin pelaamalla raveissa tai vakiossa tai tekemällä yhdistelmävedon korkealla kertoimella.

Urheiluvedonlyöntiin lähdettäessä kannattaa alaa opiskella esimerkiksi suomalaisen Jorma Vuoksenmaan oppien kautta ja miettiä vielä parikin kertaa haluaako uhrata oman urheiluseuraamisen ammatiksi.

Niin nettikasinoilla pelatessa kuin urheiluvedonlyönnissäkin oma seuranta on tärkeätä, kuinka paljon on asettanut pelejä, mitä on voittanut ja mikä on saldo – pelaajan ja sijoittajan pitäisi myös aluksi asettaa itselleen selkeä pelibudjetti joko vuodelle tai kuukaudelle ja pidettävä siitä kiinni.

Onlinekiertueen kautta Las Vegasiin

Kolmas tuttu vaihtoehto on lähteä pelikorttien mukana ensiksi nettipeleihin ja sieltä mahdollisesti oikeisiin turnauksiin, joita pelataan vuosittain eri kasinoilla ympärimaailman, isoimpien turnausten löytyessä paikoista kuten Macao, Las Vegas, Atlantic City ja Monaco – kyseessä ovat tietenkin pokeriturnaukset. Suomalaiset ammattilaiset kuten Patrik Antonius ovat näyttäneet, että pokerilla voi ansaita miljoonia, mutta se vaatii paljon, eivätkä kaikki siinä todellakaan onnistu.

Monet pokeriammattilaiset sanovatkin, että vaikka pelaa ammatikseen pokeria ja tietää 100% säännöt ja osaa erilaiset pelitaktiikat ja olisi voittanut kuinka monta isoa turnausta, voi väliin tulla useamman kuukauden tappioputki, joka pitää vain osata ottaa oikealla tavalla. Itseluottamus on pokerinpelaajan kenties tärkein ominaisuus, ja sekin oikealla tavalla – ei hullun rohkeudella.

Jokainen näistä kolmesta: nettikasino, vedonlyönti ja pokerinpeluu ovat korkean riskin sijoituskohteita, joissa jokaisessa myös onnella on oma merkityksensä. Nettikasinot ovat 100% onnen pelejä, vedonlyönnissä voi hevosella olla historiansa paras päivä tai jalkapallomaalivahvilla hunoin ja pokerissa kyse on korteista, toisista pelaajista ja kuten Kenny Rogers lauloin, sinun pitää tietää koska panostaa ja koska lopettaa.